Pohjoisen värit 2026 – maaliskuu
Pohjoisen värit 2026 on tutkielma jossa pohdimme pohjoista identiteettiä värien, meille tuttujen materiaalien ja merkitysten kautta. Aistinvaraisesti ja käsityön keinoin.
Meitä on täällä kaksi käsityöläistä – neulova kultaseppä Pirjo ja lankavärjäri Anni. Juuremme ovat Torniossa ja Sodankylässä ja tätäkin projektia työstäessä lapsuuden muistot ja muistikuvat ovat osa tarinaamme.
Olemme luoneet myös tuotesetin Pohjoisen värit 2026 – maaliskuu, joka edustaa kuukauden teemaa ja värejä. Settiin kuuluu myös kaksi yhteisneulontaa ja arvontoja, joista kerromme lisää tekstin lopussa.
Yläkuvassa helmikuun Pohjoisen värit 2026 – maaliskuun paketti
Maaliskuu on erityinen
Pakkanen ei enää tiedä ollako vai eikö olla. Lumipeite painahtaa lähemmäs maata. Puut ravistavat hartioitaan ja metsä on taas astetta tummempi.
Lumi tupruttaa, tuiskuttaa tai leijailee valkoisina höytyvinä vanhan lumen pintaan. Hetkessä se kuvioituu käpälistä ja riimukirjaimia muistuttavista riekon jäljistä. Puut ravistavat sekaan vanhaa parkkiaan ja oravat viskovat kävyntähteitä oksiltaan kuin sottaiset pikkuipanat.
Taivas vaihtuu teräksisestä sinestä pehmeään iltapäivän hehkuun.
70-80 luvun taitteessa Pirjo hiihtää Torniojoen jäällä ja Anni Kitisenjoella. Edessä siintää avoin maisema, reunoiltaan pehmeäksi suksittu latu, tai vain pelkkä kelkkajälki. Rannan pusikosta tuijottaa yllätetty, hölmistynyt poro.
Lähellä on äidin turvallinen hahmo, nenässä eväsrepun vieno tuoksu. Otsaa kutittaa värikäs akryylipipo, suussa pulppuaa energinen pälätys. Hanki kimaltelee tuhansina timanteina.
Nyt näitä hiihtoreissuja on enää harvakseltaan. Pirjon äiti on jatkanut matkaansa taivaansineen ja Anni taivaltaa yhä toisinaan äidin kanssa vanhan poroaidan vierustaa. Sukset ovat vaihtuneet tukevaan potkuriin ja joskus pelkkiin sauvoihin.
Muistot menneistä ja nykyisistä alkukevään hetkistä elävät ja värittävät myös maaliskuun langapatoja.
Värit osana muistoja
Maaliskuun tuotepaketin sydän on Frillavilla Merlove lankaan käsinvärjätty sävy Vipinää hangella. Se ei oikeastaan ole edes oma väri, vaan värein luotu esitelmä, jossa tapahtuu koko ajan jotain pientä – aivan kuten lapsuuden mielikuvissa. Oravia ja rusakoita, metsänpeikkoja ja haltioita. Varjoja ja piilopaikkoja. Luonnon luomia yllätyksiä.
Vipinää hangella vyyhdin valkoinen pohja elää hennon sinisissä, violeteissa ja rusehtavissa vivahteissa. Paikoitellen sävy tuntuu melkein liikkuvan. Kuin varjo. Tai riekon äänettömät askeleet vasta sataneella lumella.
Tuotepaketin silkkimohairilla halusimme anta vapaat kädet luoda lämmintä tai viileää neulemaisemaa. Viileä sävy on pilvitaivaan sinivalkoinen. Se tuo kokonaisuuteen kuulauden tuntua ja korostaa lumen kirkkautta. Lämmin persikkavalkoinen tuo mukaan pehmeyttä ja maaliskuun lämpöä.
Lumihiutale on pieni ihme
Maaliskuun pakettiin kuuluu myös Pirjon suunnittelemat Lumihiutale korvakorut ja silmukkamerkki joka kulkee osana tarinaamme.
Lumihiutale on pieni uniikki jääkide joka syntyy, kun vesihöyry kiteytyy ilmakehässä jäämuodostelmaksi. Se kasvaa kerros kerrokselta, pitkällä pudotuksellaan kohti maata. Jokainen lämmin tai viileä ilmavirta, kosteus, tuulen liike – jättää jälkensä sen rakenteeseen.
*Vastasatanut lumi heijastaa enemmän valoa kuin mikään muu pinta luonnossa, yli 90 % siihen osuvasta valosta. Märkä lumi heijastaa noin 50 % valosta ja sula maa tai meri enää 10 % tai vähemmän. Ilmiö tunnetaan nimellä albedo.*
Ajatelkaa miltä maamme näyttää talvella avaruudesta käsin. Skandinaavia hehkuu puhdasta valoa.
* Lainaus: Tiedekeskus Artikum, Rovaniemi, näyttely ”Vastakohtien Arktis”
Pohjoisen värit 2026 KAL
Pohjoisen värit 2026 kuukausisetteihin kuuluville langoille alkaa myös joka kuukausi yhteisneulonta eli KAL (Knit along).
Butik frilla ja Villapesuohjelman neuleaiheinen Youtubekanava vetää setteihin liittyvää yhteisneulontaa hästägillä: #pohjoisenvärit2026kal
Maaliskuun settiin liittyy myös arvonta johon voit käydä tutustumassa Butik frillan Instagram seinäjulkaisussa (Pohjoisen värit maaliskuun julkaisu on kiinnitetty seinälle ylös).
Yhteinen ohje 2026 KAL
Cottoneita ja muitakin matskuja Youtubekanavan Sirpa ja Heli ovat olleet mukana ideoimassa Pohjoisen värit -setteihin sopivaa ilmaista neuleohjevinkkiä. He vetävät myös omaa yhteisneulontaa kanavallaan. Sirpan ja Helin vetämään yhteisneulontaan voit osallistua tunnisteella: #yhteinenohje2026kal
Yhteisneulontaan voi osallistua millä tahansa langoilla. Kanavalla arvotaan myös joka kuukausi tuotepalkintoja #yhteinenohje2026kal hästägiä käyttäneiden kesken.
Maaliskuun ilmainen ohje on Cozy Basic Hat / Manon Drolet. Kuvassa Annilla on lämpimästä setistä neulottu Cozy Basic Hat.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
/ Anni ja Pirjo

